fbpx

Äitien perustamia yrityksiä: PENE Collection

*Kaupallinen yhteistyö, tuotteet saatu/ PENE Collection

Äitien perustamia yrityksiä – juttusarjassa tutustumme kotimaisiin yrityksiin, joiden takana häärii rohkeita, määrätietoisia & upeita äitejä. Emme voineet olla pyytämättä PENE Collectionin Petronellaa haastatteluun, kun tutustuimme kotimaisen vaatemerkin ideologiaan. PENE Colletion on turkulainen ajatonta designia ja laadukkaita materiaaleja luotsaava vaatebrändi, jonka merinovillaiset vaatteet tuntuvat ja myös näyttävät jumalaisilta. All by herself vaatebrändin luonut Petronella vastasi kysymyksiimme PENE:stä <3

1. Miten muotibrändi PENE Collection syntyi?

Olin tanssinut koko nuoruuteni. Haaveeni oli tulla ammattilaiseksi ja sen eteen tein kovasti töitä. Kun vihdoin valmistuin, tunsin tyhjyyden tunnetta. Olin koko elämäni mennyt kohti jotain, joka ei lopulta tuntunut enää omalta. En vain ollut koskaan uskaltanut ajatella, että tämä tie ei olekaan minulle, että miten kävisi jos päästäisin irti. Kaikki tunsivat minut tanssijana. Olin rakentanut identiteettini sen ympärille.
Otin aikaa itselleni ja aloin pohtimaan, mitä oikeasti haluan tehdä juuri nyt. Olen aina rakastanut luomista, kaikilla tavoilla. Halusin kokeilla jotain, jossa saisin yhdistää osaamistani ja intohimoani. PENE collection syntyi tarpeestani saada toteuttaa itseäni aivan uudella tavalla. Nimi yritykselleni muuntautuu tietenkin omasta nimestäni, Petronella. Sekä norjalaisista juuristani. Pene tarkoittaa norjaksi ihanaa monikossa. Ihana mallisto.
Olen aina ommellut vaatteita omaan käyttööni, sekä piirtänyt ja kuvannut. Rakastanut nähdä käsieni jäljen konkreettisesti. PENE:n kautta voin toteuttaa näitä kaikkia. Suunnittelen, ompelen, markkinoin ja usein kuvaankin työni tuloksia. Olen onnellinen, että uskalsin rohkeasti lähteä kokeilemaan, kuinka yhdistää monipuolisesti osaamistani. Uskalsin lähteä ruokkimaan luovuuttani uudestaan.

Wrap Shirt*

2. Haluatte kantaa oman kortenne kekoon vastuullisemman kuluttamisen puolesta. Miten missio näkyy toiminnassanne?

Vastuullisuus PENE:n toiminnassa on ollut alusta alkaen tärkein lähtökohta. Ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Jo heti yrityksen suunnitteluvaiheessa kehittelin itselleni kysymyksiä, ongelmakohtia kuluttamiseen liittyen ja olen etsinyt niihin vastauksia ja pyrkinyt kehittämään työtäni sen parissa. Sen sijaan, että tuuttaisin jatkuvasti ulos uusia epäkäytännöllisiä ja vain hetken käytössä olevia vaatteita, tiesin heti että haluan luoda jotain kestävämpää ja ajatonta. Siksi yritykselläni ei ole esimerkiksi vaihtuvia mallistoja, vaan yksi pysyvä klassikko-mallisto, johon tehdään lisäyksiä vain harkiten ja ajan kanssa.

1) Valitsen materiaalit tarkasti mitä käytän PENE:n vaatteissa ja mistä ne tulevat. Olen valinnut kangastehtaaksemme suomalaisen tehtaan Orneuleen, jonka tehdas sijaitsee Orivedellä. Minulle oli tärkeätä löytää suomalainen kangastehdas, jonka vastuullinen ajattelutapa yhtyy omaani. Tässä pieni ote heidän sivuiltaan: ’’Haluamme kantaa vastuumme ympäristön tulevaisuudesta tarjoamalla asiakkaillemme ekologisempia materiaaleja ja pienentääksemme jättämäämme hiilijalanjälkeä. Valmistamalla laadukkaita neuloksia haluamme tukea kestävää kehitystä. Tavoitteenamme ei ole valmistaa kertakäyttöisiä materiaaleja, vaan neulosta, josta valmistetut tuotteet säilyvät kantajallaan kauniina käytössä vuodesta ja pesuista toiseen.’’

2) Kaikki kangassilppu, jota syntyy ompelutyöstä kerätään talteen. Mitään ei heitetä roskiin, vaan kaikki hyötykäytetään. Isoimmista kangaspaloista, joita syntyy kankaan leikkaamisessa (huom. tätä yritän minimoida mahdollisimman paljon työssäni) luon pienempiä tuotteita, kuten hiusdonitseja ja pantoja. Pienempi ompelusilppu on päätynyt erääseen projektiin, jossa sitä käytetään täytteenä. Tätä en vielä voi paljastaa ihan sen enempää. Tärkeintä on, ettei mitään päädy luontoon jätteeksi studioltani.

3) Postituspakkauksemme on kierrätettäviä ja ne tulevat Suomesta.  Muovia ei käytetä postituspakkauksissa. PENE on myös alkanut kompensoimaan pakettien kuljetuksia, postin tarjoaman palvelun kautta. Eli hyvitämme kotimaan pakettiemme hiilijalanjäljen.

4) En halua luoda mitään nopeasti tai turhaan. Kaikki mallistomme tuotteet ovat pitkän suunnitteluprosessin tuloksia ja jäävät klassikoina elämään. Vaatii pitkää harkintaa ja kokeilua, että otan uusia tuotteita mukaan. Haluan niiden sopivan linjaamme ajattomana, minimalistisena ja monipuolisena designina. Useat vaatteemme on suunniteltu käytettäväksi monella eri tyylillä, kuten esimerkiksi kietaisupaita. Pidän ajatuksesta, että yksi vaate voi muuntautua vaikka neljään eri lookkiin. Vaatteen huolto on myös tärkeää. Nettisivuiltamme löytyy ohjeistukset PENE:n tuotteiden pesuun ja huoltoon. On tärkeää säilyttää vaatteita aarteina, pitää niistä huolta ja tarjota mahdollisimman pitkä käyttöikä.

5) Läpinäkyvyys – tavoitteeni on tuoda esille työtäni ja jakaa prosessia vaatteiden takana. PENE on vielä kovin alussa, mutta pääni on täynnä ideoita, joita en malta päästä jo toteuttamaan. Pyrin jatkuvasti parantamaan työtäni ja kehittämään lisää työtapoja, jolla brändini olisi vieläkin läpinäkyvämpi ja ekologisempi.

äitien-perustamia-yrityksiä-pene-collection-ikkunalla

3. Mitä materiaaleja suositte PENE:n vaatteissa?

PENE collection käyttää vaatteissa luonnonmateriaaleja, sekä poistotekstiilijätettä. Classics- mallistomme on toteutettu mulesing-vapaasta merinovillasta. Unelmoin mallistosta, joka on toteutettu täysin kierrätysmateriaalista. Tällainen UNISEX- kierrätysmallisto oli tulossa keväälle 2020, mutta nyt raskauteni takia joudumme sitä vielä hieman lykkäämään. Ehkä ihan hyvä näin. Nyt saamme vielä lisää aikaa toteuttaa siitä juuri oikeanlaisen.

4. PENE:n vaatteissa ihastuttaa minimalistinen design & laadukkaat materiaalit. Mistä ammennatte inspiraatiota niiden suunnitteluun?

Viime aikoina olen ammentanut inspiraatiota arkkitehtuurista, sävykartoista ja merestä. Kokeilen tuotetta moneen kertaan ennen lopullista kaavaa. Kuinka saisin niistä mahdollisimman monikäyttöisiä ja samalla klassisia? Minua kiehtoo etenkin väljä istuvuus, minimalistisuus, monikäyttöisyys, kiinnostavat leikkaukset ja ajattomuus. Kuten PENE:n mottokin kuuluu : WE WANT THINGS TO LAST A LONG TIME; THROUGH LOVE, FRIENDSHIPS AND LIFE. THAT’S HOW WE DESIGN OUR CLOTHES, WITH LONGEVITY IN MIND, WE WANT THEM TO BRING JOY TO OUR LIVES.

5. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia PENE:llä on?

Haluan jatkossakin luoda designia, johon usealla on varaa. Kuitenkin myös ajatus hieman hintavammasta juhlamallistosta pyörii mielessäni. Olemme kehitelleet muutaman muun suunnittelijan kanssa yhteistyöprojektia, joka saattaisi tuoda myös juhlamalliston ja uusia materiaaleja PENE:n tarjontaan. Mielessäni on myös pitkään pyörinyt miesten mallisto, joten luulen sen ajan koittavan kohta. Sitä on saanut jo jonkin aikaa pohdiskella ja suunnitella. Ystävieni puolisot alkavat jo olemaan kärsimättömiä hah! Olen onnellinen, että olen juuri tässä tilanteessa jäämässä hetkeksi äitiyslomalle. Yritykseni on saavuttanut mukavan määrän ihania ihmisiä ympärilleen ja nyt voin hetken pohtia, mitä haluan heille tarjota. Kuinka kehittää työtäni ja PENE:n tarjontaa. Ja niitä ideoita on jo vaikka miten paljon mielessä!

6. Tuleeko äitiys kenties näkymään myös PENE:n mallistossa?

Olen ollut hyvin äkkipikainen lapsesta asti ja mennyt eteenpäin ’’pää kolmantena jalkana.’’ Se on varmasti myös yksi valttini, että olen rohkeasti lähtenyt luomaan omaa brändiä ja olen siitä luonteenpiirteestäni hyvin ylpeä. Kuitenkin kuten aikaisemmin jo sanoinkin, pidän myös siitä, että PENE laittaa minut rauhoittumaan ja tekemään asioita hitaammin ja harkiten. Siispä en uskalla vielä sanoa, miten äitiys tulee näkymään PENE collectionin mallistoissa. Ideoita toki on jo, mutta luulen kaiken konkretisoituvan kun pääsen seuraamaan oman lapseni kasvua ja ehkä siten näen myös selkeämmin miten äitiys kaikkeen tulee vaikuttamaan. Ehkä omia klassikoita lapsille? Sen aika näyttää!

Onnekasta odotusaikaa ja kiitos haastattelustasi Petronella!

Joululahjoja pohtiva äiti: ilahduta itseäsi, mammaasi tai ystävääsi kotimaisella, ihoa hellivällä muodilla <3 Tutustu PENE:n valikoimaan tästä!

äitien-perustamia-yrityksiä-pene-collection-basic-dress

Classic dress*

Teksti & kuvat: Anna Korhonen

Lue lisää juttujamme

Vieraile verkkokaupassamme

Tilaa Äitipiirin blogit sähköpostiisi ja saat -10 % alennuskupongin verkkokauppaamme!

Kuukausittaisen uutiskirjeen tilaajana saat sähköpostiisi tiedon uusimmista blogikirjoituksistamme, sekä hyvän olon vinkkejä, ideoita ja inspiraatiota kukoistavaan äitiyteen. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt ehdot tietosi tallentamisesta

×

Ostoskori

Äitipiirin uutiskirjeestä saat hyvän olon vinkkejä, ajankohtaista luettavaa ja inspiraatiota.
Tilaa hyvän olon uutiskirjeemme ja saat - 10 % alennusta ensiostoksestasi.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt ehdot tietosi tallentamisesta. Voit lopettaa tilauksen milloin vain.