Äitiä valmistetaan raskauden aikana monella tapaa tulevaan, mutta monesti unohdetaan käsitellä, mitä tuleva äitiysloma tarkoittaa sosiaalisten suhteiden kannalta. Äitipiirin Oona pohtii tekstissään, millaisin keinoin äitikavereita voisi saada ja mitä tehdä yksinäisyydelle.
Äitiysloma koettelee sosiaalisia suhteita
Kun äitiysloma alkaa, äiti jää useimmiten pois jostakin säännöllisestä yhteisöstä, töistä tai opiskeluista, ja alkaa valmistautua tulevaan. Toisille tämä voi olla odotettu hengähdystauko raskaasta arjesta ja toisille lähes pakotettu poissaolo merkityksellisestä ja tärkeästä työstä. Molemmissa tilanteissa uusi tilanne on kuitenkin sama, jossa päivittäiset sosiaaliset suhteet muuttuvat ja äidillä on vastassa “uuden työyhteisön” löytäminen samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.
Miten yksinäisyyteen tulisi suhtautua?
Jäädessäni äitiyslomalle tunsin hetken aikaa olevani kummallisessa välitilassa. Ensimmäiset viikot nautin rauhasta, kiireettömyydestä ja omasta tilasta. Pikku hiljaa kuitenkin yksinäisyyden tunne alkoi näyttäytyä yhä useammin ja vaikka vauvanikin syntyi, kaipasin ympärilleni myös vertaisia. En tiennyt, mistä lähteä liikkeelle, sillä monet perinteiset tuoreiden vanhempien palvelut ja yhteisöt eivät tuntuneet itselle sopivilta. Pikku hiljaa löysin kuitenkin tapoja, miten lisätä sosiaalisia kontakteja ja saada vertaistukea.
Parhaimmat keinot uuden “työyhteisön” löytämiseen
- Rohkeus: Äitiysloma on ainutlaatuinen vaihe pysähtyä tarkastelemaan maailmaa ja itseä monesta eri näkökulmasta, sillä arjen rakenteet ja omat ajatukset menevät monella tapaa uusiksi. Monella voi olla tilanne, että ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien pääsee (tai joutuu?) tutustumaan spontaanisti uusiin ihmisiin. Lapsuudesta tuttu “Voitteko te leikkiä mun kanssa?” pätee myös äitiyslomalla. Voi tuntua karmealta avata suu ventovieraalle ihan vain siksi, että teillä on yhdistävänä tekijänä saman ikäinen lapsi, mutta näin sitä toimisi kai työpaikallakin? Lisäksi yksinäisyydelle on välillä hyvä antaa tilaa ja kuulostella, mitä sillä on sanottavana, näin voi oppia myös itsestä ja omista tarpeista jotain uutta.
- Avoimuus: Yhteiskunta asettaa paljon määritelmiä ja odotuksia äideille ja äitiydelle, ja äiti saattaa helposti määritellä itseään ja toimiaan yhteiskunnan lasien kautta. Muistuta kuitenkin itseäsi, että sinä itse määrittelet, millaisen yhteisön itsellesi muodostat ja miten sen teet. Mitään vaihtoehtoja ei kannata sulkea pois vaan tarttua tilaisuuksiin avoimin mielin, jotta tiedät mikä itselle toimii parhaiten.
- Verkostoituminen somessa: Kuten työelämässä myös äitiyslomalla, verkostoituminen toimii. Somesta löytyy lukuisia äitivaikuttajia ja muita tilejä, jotka tarjoavat vertaistukea ja mahdollisuutta keskustella yksityisviestein. Varsinkin näinä aikoina somen merkitystä ei kannata unohtaa, sillä sen kautta voimme saada yhteisöllisyyden tunnetta kotisohvaltakin. Löydät Äitipiirin tililtä myös kaverihaun!
- Podcastit, blogit, verkkosivut: Äitiyden ilmiöitä ja haasteita käsitteleviä podcasteja on useita. Kun laittaa vaunulenkillä podcastin kuulokkeisiin, muut äidit ja heidän ajatuksensa tulevat jo vähän lähemmäksi. Kun lukee aiheesta tekstejä tai tutustuu tarkemmin aiheisiin, saa omille tunteilleen hyväksyntää ja vertaistukea.
- Myös ne perinteiset keinot: Harrastukset (esim. muskari, äiti-vauvajooga, tanssi, värikylpy…), perhekerhot, leikkipuistot, Facebook-ryhmät jne. Kaikki ei sovi kaikille, mutta kaikkea kannattaa kokeilla.
Äitiyhteisön muodostamisessa kannattaa pitää mielessä samat periaatteet kuin työyhteisöissä. Oma panoksesi ja asenteesi ratkaisee paljon ja kaikista ei tarvitse tulla pitkäaikaisia ystäviä, mutta parhaimmillaan niinkin voi käydä.
Teksti: Oona Tchitcherin
Kuvat: Unsplash; artikkelikuva: Prichilla Du Preez.