Terveyskirjaston mukaan noin 10-15 % raskauksista päättyy keskenmenoon. Keskenmeno. Tuo tuttu ja pelottava sana. Tuo yleinen ja surullinen tapahtuma, josta varoitellaan ainakin raskauden ensimmäiset 12 viikkoa. Tuo asia, jonka moni joutuu kokemaan. Niin myös Äitipiirin Rosa. Rosa kertoo tässä blogissa ajatuksiaan vaikean elämäntilanteen keskeltä.
Sain tietää raskaudesta alkuvuodesta Kalifornian palmujen alla. Auringonsäteet lämmittivät meitä ja kuuntelimme Tyynenmeren aaltoja samalla, kun kuvittelimme elämäämme syyskuussa syntyvän vauvan kanssa. Kunnes paluulennolla alkoi vuoto.
“Sain tietää raskaudesta alkuvuodesta Kalifornian palmujen alla.
Suomessa menin heti varhaisultraan. Pahinta seuraavan viikon ajan oli epätietoisuus. Onko kyseessä keskenmeno, kohdun ulkopuolinen raskaus vai onko kaikki vuodosta huolimatta hyvin? Lopulta selvisi kyseessä olevan alkuraskauden keskenmeno.
Raskaus oli alussa, mutta olimme ehtineet jo tottua ajatukseen vauvasta. Olin syönyt folaattia jo useamman kuukauden ja tässä kohtaa muuttanut ruokavaliotani. Yhtäkkiä ei ollutkaan tulossa syysvauvaa. Vauvan laskettu aika olisi ollut aikalailla näinä viikkoina, kun tätä kirjoitan. Edelleen se tuntuu pahalta.
“Raskaus oli alussa, mutta olimme ehtineet jo tottua ajatukseen vauvasta. Olin syönyt folaattia jo useamman kuukauden ja tässä kohtaa muuttanut ruokavaliotani. Yhtäkkiä ei ollutkaan tulossa syysvauvaa.”
Kaikista järkyttävintä, oman surun vähän helpottaessa, oli tieto siitä, kuinka moni joutuu alkuraskauden keskenmenon kokemaan. Kuinka yleistä keskenmeno on ja kuinka kamalaa se on. Valtavan kuormittavaa mielelle. Mitä en aikaisemmin ollut tajunnut, oli kokemus kuormittavuudesta myös keholle. Oli raastavaa, kuinka pitkään vuoto ja kivut jatkuivat. Jossain vaiheessa aloin vältellä juomista, ettei tarvitsisi mennä vessaan.
Toki yleisyydessä on yksi hyvin olennainen myönteinen puoli – vertaisuus. Valitettavasti moni ystävänikin on joutunut kokemaan keskenmenon. Asian läpikäyminen heidän kanssaan ja sanaton ymmärrys helpottivat eniten. Kiitos <3
“Kaikista järkyttävintä, oman surun vähän helpottaessa, oli tieto siitä, kuinka moni joutuu alkuraskauden keskenmenon kokemaan.”
Olen kiitollinen myös siitä, kuinka tulin kohdatuksi ultrassa, lääkärissä, neuvolassa, labrassa ja neuvontapuhelimessa. Sain niin paljon empatiaa, ymmärrystä ja lämpöä, että jo sekin auttoi aina hetken. Tiedän, ettei näin todellakaan ole aina. Olen niin pahoillani.
“Toki yleisyydessä on yksi hyvin olennainen myönteinen puoli – vertaisuus.”
Kiitollisuus esikoisesta kasvoi myös moninkertaisesti ja helpotti surua. Olivia piti meidät arjessa kiinni, oli pakko jatkaa normaalia elämää. Hyvä niin. Toisaalta samaan aikaan iskenyt flunssa piti meidät neljän seinän sisällä, jolloin suru oli kohdattava saman tien. Hyvä niin.
Tulee surullinen olo siitä, kuinka moni joutuu kokemaan keskenmenon. Se kauhistuttaa. Olen niin pahoillani jokaisen puolesta, joka sen on joutunut kokemaan. Rakkautta <3
Teksti: Rosa Auffermann
Kuva: Unsplash
