Miksi valita Äidin Urapolku ™ - Online Coaching? Työhönpaluu ja urasuunnitelmat Usein ruuhkavuodet osuvat siihen aikaan, kun pitäisi myös edetä uralla haluamaansa suuntaan. Koetaan, että on paljon saavutettavaa ja suoritettavaa. Päivät koostuvat työn ja perheen arjen pyörittämistä. Arjessa omaa aikaa on selkeästi vähemmän. Saattaa olla myös muita vastuita ja velvollisuuksia, jotka vievät aikaa omalta hyvinvoinnilta. Ruuhkavuodet eivät silti ole tarkoitus…
Miksi valita Ajanhallintataidokas ™ - Online Coaching? Hyvinvoiva ja tasapainoinen arki Ajanhallinta on helpompaa, kun elää omien arvojen mukaisesti. Jokaisella meistä on 24h käytettävissä päivittäin, sekä 365 mahdollisuutta vuodessa tehdä arvojemme mukaisia valintoja. Omaa aikaa ei voi hallita, mutta voit hallita mihin ja miten sitä käytät. Arvot ohjaavat jokapäiväisiä valintojamme ja näin ollen vaikuttavat myös suuresti omaan ajankäyttöömme. Tämä valmennus…
Miksi valita Täsmäapu Perhearkeen ™ - etäkonsultaatio? Kaipaatko ammattilaisen vinkkiä tai neuvoa pikaisesti? Tarvitsetko uudenlaista ratkaisua perhearkeen, ulkopuolisen asiantuntijan näkökulmaa tai helpotusta päätöksentekoon? Konsultaatiota hyödynnetään arjen pienempiin ja isompiin pulmiin tai haasteisiin liittyen, jotka liittyvät esimerkiksi vanhemmuuteen, parisuhteeseen, vauva-arkeen, työhönpaluuseen, pikkulapsiarkeen tai perheen hyvinvointiin. Konsultaatio toteutuu etänä juuri silloin, kun se sinulle sopii. Saat selkeät ja konkreettiset toimenpiteet, miten etenet…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin Hyvinvointiaamuun 19.4. klo 13:00-14:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointi-iltapäivässä on luvassa kiitollisuudesta voimaa vanhemmuuteen -workshop, jossa pysähdymme yhdessä arjen kiitoksen aiheiden äärelle tehtävien ja yhteisen keskustelun kautta. Workshopissa jaetaan tietoa ja näkökulmia kiitollisuuden merkityksestä vanhemmuuden voimavarana. Workshopin ohjaa Äitipiirin perustaja, yrittäjä, Int Health Coach…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin Hyvinvointi-iltapäivään 28.4. klo 13:00-14:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta ja yhdessäolosta. Tässä tapahtumassa pääset kuulemaan mielenkiintoisen puheenvuoron siitä, miten voit tukea lasta ja itseäsi vanhempana kohti parempia unia. Luvassa niin asiantuntevaa tietoa kuin myös vinkkejä siihen, kuinka rakennat hyvän uniympäristön ihan koko perheelle. Miniluennon pitää unikonsultaatioyritys Sleepyn terveydenhoitaja Riina. Miniluennon…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin Hyvinvointiaamuun 12.4. klo 10:00-11:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointiaamussa pääset pysähtymään lempeän liikkeen ja armollisen mielen äärelle Äiti-vauvajoogassa. Joogatunnin ohjaa joogaopettaja ja kolmen pojan äiti Annette Tallberg. 💫 Tunti soveltuu myös raskaana olevalle, omaa oloa kuunnellen. Otathan oman joogamaton mukaan! Joogatunnin (á 45 min)…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin vastustuskyky-teemaiseen Hyvinvointiaamuun ti 17.5. klo 10:00-11:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointiaamussa pääset kuulemaan mielenkiintoisen puheenvuoron lapsen mikrobiomin kehityksestä aina kohdusta varhaisiin vuosiin asti, ja saat lisäksi paljon hyviä vinkkejä mikrobiomin vahvistamiseen ja allergioiden ehkäisyyn niin lapsella kuin itselläkin äitinä. 💫 Workshopin ohjaa kokonaisvaltaisen ihonhoidon kouluttaja,…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin Hyvinvointiaamuun 19.4. klo 10:00-11:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointiaamussa syvennytään äidin ajanhallintaan; miten luoda kestävä pohja arjelle, jossa toteutuu omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, mutta myös mahdollinen työnteko tai yrittäjyys. Workshopissa on luvassa konkreettisia harjoituksia, sekä hyväksi todettuja vinkkejä hyvän olon äitiarjen rakentamiseen ajanhallinnan näkökulmasta. Workshopin…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin mindfulness-teemaiseen Hyvinvointiaamuun 28.4. klo 10:00-11:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointiaamussa pääset pysähtymään hyvän mielen äitiarjen äärelle mindfulness-harjoituksen, sekä muiden osallistavien tehtävien, sekä itsetutkiskelun kautta. Workshopin ohjaa mindfulness- ja pilatesohjaaja, luennoitsija ja valmentaja, sekä positiivisen psykologian asiantuntija Miia Vauhkonen. 💫 Raskaana olevat ovat myös tervetulleita…
Lämpimästi tervetuloa Äitipiirin Hyvinvointiaamuun 4.5. klo 10:00-11:30 Äitipiirin uusiin tapahtumatiloihin, os. Saukonlaituri 2 (Jätkäsaari, Hki) – nauttimaan omasta ajasta tai yhdessä vauvan kanssa. Tässä Hyvinvointiaamussa pääset pysähtymään kehoa voimistavan ja lempeän liikkeen, sekä armollisen mielen äärelle Äiti-taaperojoogassa. Joogatunnin ohjaa joogaopettaja ja kolmen pojan äiti Annette Tallberg. 💫 Otathan oman joogamaton mukaan! Joogatunnin (á 45 min) lisäksi pääset nauttimaan ravitsevasta välipalatarjoilusta…
Onko lapsesi aloittamassa päivähoidossa? Kasvatin varhaiskasvatuksen aloituspaketista saat neuvoja ja lempeää ohjausta tehdä uudesta elämänvaiheesta mahdollisimman hyvän pienelle. Kun lapsi siirtyy varhaiskasvatuksen piiriin, on se myös iso mullistus vanhemmalle. Kasvatin varhaiskasvatuksen aloituspaketti tuo asiantuntevat neuvot ja tuen päivähoidon aloittamisen kynnyksellä. Paketti sisältää myös kätevän listauksen päiväkotitarvikkeista, jotta aloitus on mahdollisimman sujuva. Miksi valita Kasvatin varhaiskasvatuksen aloituspaketti? Varhaiskaskasvatuksen aloituspaketti on tarkoitettu…
Haastaako kasvatus vähän liiaksi? Varhaiskasvatuksen peruspaketti tarjoaa sensitiivisen tuen kasvatuksellisissa kysymyksissä. Onko sinulla herännyt vanhempana kasvatukseen liittyviä kysymyksiä, joihin toivoisit alan asiantuntijalta tietoa ja konkreettisia vinkkejä? Aiheuttaako jokin kasvatuksellinen seikka päänvaivaa ja toivoisit siihen erityistä tukea? Kasvatin varhaiskasvatuksen opettaja Anniina rientää vanhemmuutesi avuksi tarpeen tullen – vankalla alan kokemuksella ja koulutuksella. Miksi valita Kasvatin varhaiskasvatuksen peruspaketti? Kasvatin varhaiskasvatuksen peruspaketissa saat apua…