Laila Lindqvist on yksi ihailemimmista naisista, joka on tullut tunnetuksi upean eteerisestä Instagram -tilistään @laluuna. Laila jakaa kanavassaan ajatuksiaan niin perhe-elämästä kuin arjen kauniista hetkistä, joiden viipyilevä tunnelma inspiroi myös katsojaa näkemään kauneutta ympärillään. Tällä hetkellä Lailan elämää rytmittää uudet opinnot muotialalla. Mimmin toiveena on, että hänen tekemät uravalinnat innostavat myös perhettä – ihana näkökulma!
Kertoisitko näin alkuun hieman itsestäsi: kuka on @laluuna?
@laluuna (Laila) on 31-vuotias kahden pojan äiti, opiskelija ja yrittäjä. Rakastan muotia, valokuvausta, kaikenlaista luovaa tekemistä ja kirppistelyä. Olen syntynyt ja kasvanut Helsingissä (jossa asun tälläkin hetkellä) mutta olen asunut myös Siuntiossa ja Porvoossa.
Millainen työtausta sinulla on?
Työtaustani on asiakaspalvelupainotteinen. Ensimmäisiä töitäni nuorena ovat olleet tanssinopetus, mansikanpoiminta, jäätelökioskin myyjä ja puhelinmyyjä. Opintojen ohella aloitin ensimmäisen pitkäkestoisen työsuhteeni vaatekaupassa ja pyörin samassa yrityksessä vuosia, välillä kaupunkia vaihtaen. Jossain vaiheessa aloin kaipaamaan enemmän 9-5 tyyppisiä työaikoja ja viikonloppuvapaita, joten aloin lipumaan kohti pankkimaailmaa, jossa sitten työskentelinkin useita vuosia. Minulla on edelleen pankissa työpaikka, josta tällä hetkellä olen opintovapaalla. Opiskelin liiketaloutta mutta tiesin aina, että tahtoisin opiskella vielä jotain luovaa alaa. Tiesin kuitenkin, että kaupallisen alan tuntemisesta olisi paljon hyötyä myös luovilla aloilla.
” Työ sosiaalisen median parissa merkitsee minulle sitä, että voin toteuttaa itseäni työssä ja tehdä siitä omanlaistani.”
Olet myös somevaikuttaja. Millaista on tehdä työtä sosiaalisen median parissa?
Työ sosiaalisen median parissa merkitsee minulle sitä, että voin toteuttaa itseäni työssä ja tehdä siitä omanlaistani. On siis helppo todeta, että työ sosiaalisen median parissa on mielenkiintoista, antoisaa, vapaata, opettavaista ja innostavaa.
Mikä sai sinut ryhtymään somevaikuttajaksi?
Instagram-sovelluksen alku oli unelmieni täyttymys ja tiesin heti, että minusta ja sovelluksesta tulee parhaat ystävät 😉 Oli alusta, jolle lisätä matalalla kynnyksellä omia otoksiaan ja jakaa paloja elämästään. Minun on aina ollut helpompi ilmaista itseäni kuvien ja tekstien, kun puheen välityksellä. Kun vuosia myöhemmin ensimmäisen kerran yritys otti minuun yhteyttä yhteistyön merkeissä olin ihan häkeltynyt, en ollut suunnitellut ryhtyväni vaikuttajaksi. Pyyntö oli kuitenkin samalla (sanomattomien) unelmien täyttymys ja tein yhteistyön enemmän kuin mielelläni.
Yhteistöissä minua viehätti eniten haaste, saisin toteuttaa samalla omaan kanavaani jotain inspiroivaa upeiden tuotteiden avulla, ja samalla auttaa yritystä markkinoinnissa. Kun minulle sitten ensimmäisestä kertaa tarjottiin tuotteiden lisäksi palkkaa, olin entistäkin häkeltyneempi. Olen todella kiitollinen, ja välillä on vaikeaa jopa käsittää sitä, että saan nykyään palkkaa siitä, että teen asioita joista nautin niin paljon.
“Se, mihin aikansa laittaa saa uuden merkityksen äidiksi tulemisen jälkeen. Sitä toivoo, että kun ei ole lastensa kanssa, tekee jotain mikä tuntuu itsestä merkityksekkäältä.”
Tuorein käänne elämässäsi on ollut hyppääminen palkkatyöstä opiskelemaan: mikä innosti sinua muutokseen perhe-elämän keskellä?
Se, mihin aikansa laittaa saa uuden merkityksen äidiksi tulemisen jälkeen. Sitä toivoo, että kun ei ole lastensa kanssa, tekee jotain mikä tuntuu itsestä merkityksekkäältä. Tahtoisin myös antaa lapsille esimerkkiä siitä, että työnteosta voi nauttia. Siksi uranvaihto ja tämän seurauksena opiskelu lasten vielä ollessa pieniä, tuntui minusta oikealta.
Nautin uuden oppimisesta ja minulle opiskelusta innostuminen on hyvin luonnollista. Olen aina tiennyt, että tulen vielä opiskelemaan jotakin. En kuitenkaan ollut suunnitellut opiskelevani juuri muotialaa (vaikkakin muoti on ollut yksi isoimmista kiinnostuksen kohteistani).
Sekä ensimmäisen- että etenkin toisen äitiyslomani aikana pohdin alanvaihtoa tosissani ja päätimme ystäväni kanssa vihdoin perustaa oman brändin, jota olimme jo vuosia eri muodoissa suunnitelleet. Alkuunpääsy tuntui kuitenkin vaikealta ja päätimme lähteä Helsinki Design Schooliin hakemaan apuja brändin perustamiseen. Opiskelin Helsinki Design Schoolissa kokopäivätyön pankissa ja sometyön ohella. Tämä yhtälö kahden lapsen äitinä oli aika rankkaa ja ymmärsin nopeasti, että minun tulisi keskittyä johonkin näistä, jotta jaksaisin. Päätin siis alkaa keskittymään muotialaan toden teolla ja hain jatkuvassa haussa vielä Stadin ammattiopiston muoti- ja tekstiilialalle. Sain paikan koulusta ja jäin vuoden alusta opintovapaalle töistä. Opintojen aloitus kesken perhearkea tapahtui, koska miksi ei – joskus sen olisi kuitenkin tapahduttava ja minusta tuntui, että nyt oli juuri oikea aika.
Mistä arkipäiväsi koostuu nyt?
Lapset ovat neljästi viikossa päiväkodissa ja näistä kolmena olen illan koulussa ja neljäntenä lapsen harrastuksessa. Päivisin opiskelen tai teen kotitehtäviä, suunnittelen liiketoimintaa, kuvailen kamppiksia varten tai muuten vaan, sekä hoidan sähköposteja ja sen sellaista. Välillä käyn palaverissa tai piipahdan tapahtumassa. Käyn myös Helsinki Design Schoolia viikonlopun verran kerran kuukaudessa. Ylläpidän oman sometilin lisäksi myös Punavuoren peikon ja oman yrityksemme (toistaiseksi tyhjä) sometilejä. Tiivis aikataulu on elämässä läsnä, mutta tykkään arjestani todella paljon.
Miten onnistut yhdistämään opiskelun ja kahden pienen lapsen äitiyden?
Opiskelun ja äitiyden yhdistäminen on mielestäni oikeastaan helpompaa kuin toimistotyön ja pienten lasten äitiyden yhdistäminen. Opiskelu on vapaampaa ja päivät lyhyempiä. Tällä hetkellä opiskelen iltaisin ja joinakin viikonloppuina ja työkin on vapaata, joten jos vaikka haluan pitää pojat joku arkiaamupäivä kotona niin voin sen tehdä.
Voin vaikkapa tehdä läksyjä tai suunnittelutyötä yhdessä poikien kanssa – annan heille paperia ja kynät ja piirretään kaikki yhdessä. Usein toki asioiden tekeminen venyy yömyöhään, mutta niin kai joskus meillä kaikilla. Minulla on myös kannustava kotijoukko, lapsilla on omistautunut isä ja auttavaiset isovanhemmat. Heille olen todella kiitollinen siitä, että voin nyt toteuttaa itseäni näin.
“Opintojen aloitus kesken perhearkea tapahtui koska miksi ei, joskus sen olisi kuitenkin tapahduttava ja minusta tuntui, että nyt oli juuri oikea aika.”
Millaisia visioita sinulla on tulevaisuudelle?
Tulevaisuuden visioissani minulla on yritys, jolla työllistän itseni ja saan jatkaa sometyötä sen ohella. Minulla on vapaus tehdä töitä mistä päin tahansa, omalla tavallani ja omilla ehdoillani. Jatkan oppimista, kehitän itseäni ja yritystämme. Ehkäpä perustan toisenkin yrityksen. Kenties lähden vielä opiskelemaan lisää. Opin paljon markkinoinnista ja brändäyksestä. Minulla on hyvä balanssi työn ja perheen välillä. En kuormita vaan innostan perhettäni työlläni.
Mikä on top #1 vinkkisi omien unelmien saavuttamiseen?
Selvitä alkuun kuka olet ja mistä haaveilet (Self Help oppaista voi olla apua!). Sen jälkeen, tee jotain konkreettista heti eli ota askel kohti unelmaasi. Tärkeintä on se, että oikeasti, konkreettisesti teet jotain, etkä vain jää haaveilemaan tai odottamaan oikeaa hetkeä. Älä ota elämää liian tosissasi (mutta ymmärrä, että elät vain tämän yhden kerran!), äläkä missään nimessä lannistu epäonnistumisista. Olemalla oma itsesi pääset jo pitkälle!
Terveiseni Äitipiiriin
Uskon että unelmien jakamisessa on voimaa. Olisi kiva tavata muita unelmoivia äitejä, vaikka jonkun Äitipiirin unelma-tapahtuman merkeissä.
Kiitos Laila haastattelustasi! Paljon tsemppiä tulevaan <3 Ja tuo unelma-tapahtuma laitetaan muhimaan!
Toimittaja: Anna Korhonen
Kuva: Laila Lindqvist & Unsplash