fbpx

LuKLabel ripustettava joulukalenteri syntyi yhteistyössä Äitipiirin kanssa

*Kaupallinen yhteistyö LuKLabel

Yksi Äitipiirin ensimmäisiä tapahtumia oli Luova Äiti -aamutapahtuma, jonka järjestimme yhteistyössä LuKLabelin kanssa kesäkuussa. LuKLabel on kotimainen lasten tarvikkeisiin ja kodin sisustukseen keskittynyt verkkokauppa, jonka tunnistettava tyyli inspiroi vuodesta toiseen. 

Heidän yksi parhaiten myydyistä tuotteista on ollut tänäkin vuonna Joulukalenteri. Tänä vuonna se tuntuu käsissä erityisen ihanalta, koska Äitipiirin Luova äiti -aamutapahtumassa pääsimme osallistumaan sen suunnitteluun.

Luova Äiti -aamutapahtumassa ideoimme LuKLabelin Tiian johdolla joulukalenterin käytettävyyttä, ekologisuutta ja hinnoittelua. Äitinä saimme suunnitella joulukalenteria oman perheemme käyttöön siltä pohjalta, että se ilahduttaisi ei vaan joulun alla vaan myös sisustuselementtinä.

Ajatustemme & ideoidemme pohjalta saimme olla vaikuttamassa vuoden 2019 ripustettavaan joulukalenteriin, joka tuntuu vastaavan sekä lapsen & aikuisen toiveisiin. Tänä vuonna joulukalenteri * koostuu vanerisesta ympyrästä, joka seisoo tukevalla jalalla. 

Kalenteriin sisältyy myös 24 tehtävä – ja tonttuviestiä, uudistetulla ilmeellä. Tehtävä- ja tonttuviestikortit sisältävät piirustus- ja sokkelotehtäviä, ja pieniä iloisia viestejä joulun teemaan liittyen. Kortit sujautetaan pahvisiin rasioihin, joihin voit halutessasi lisätä myös muita pieniä yllätyksiä lapsellesi: kokeile vaikka tarroja tai pieniä nameja. 

Luklabel-ripustettava-joulukalenteri-syntyi-yhteistyössä-äitipiiri-kanssa-kortit

Voit tilata jouluiset kalenterinluukut joko erillisenä pakettina ja ripustaa ne mieleiselläsi tavalla esim. puunoksaan tai sisällyttää tilaukseen myös vanerisen renkaan, jolloin kalenteri toimii koko perheen sisustuselementtinä. 

Hitsi, että joulukalenterista tulikin kaunis – ja ennen kaikkea käytännöllinen. Joulusesongin päättyessä vanerirengasta voi käyttää vaikkapa kuivakukkien ripustamiseen, kauniiden korttien esittelyyn tai miksi ei myös menu -telineenä perhejuhlissa. 

Suuret kiitokset LuKLabelille, kun Äitipiiri sai olla mukana tämän vuotisen joulukalenterin suunnittelussa. Tutustu lisää ripustettavaan joulukalenteriin tästä

*Joulukalenteri saatu

Teksti & kuvat: Anna Korhonen

Lue lisää juttujamme

Vieraile verkkokaupassamme

Tilaa Äitipiirin blogit sähköpostiisi ja saat -10 % alennuskupongin verkkokauppaamme!

Kuukausittaisen uutiskirjeen tilaajana saat sähköpostiisi tiedon uusimmista blogikirjoituksistamme, sekä hyvän olon vinkkejä, ideoita ja inspiraatiota kukoistavaan äitiyteen. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt ehdot tietosi tallentamisesta

×
×

Ostoskori

Äitipiirin uutiskirjeestä saat hyvän olon vinkkejä, ajankohtaista luettavaa ja inspiraatiota.
Tilaa hyvän olon uutiskirjeemme ja saat - 10 % alennusta ensiostoksestasi.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt ehdot tietosi tallentamisesta. Voit lopettaa tilauksen milloin vain.