Kun perhe kasvaa ja arkea on jakamassa kahden sijaan kolme, muuttuu myös parisuhteen liittyvät toiveet ja odotukset. Miten huolehtia parisuhteesta niin, että se voi hyvin myös lapsiarjen keskellä? Entä, kun maailma ympärillä velloo epävarmuutta? Kuinka tukea omaa ja toisen hyvinvointia silloin? Koostimme tähän blogiin vinkkejä teiltä, ihanat äidit.
Perheen kasvaessa parisuhde saa uuden ulottuvuuden. Vauvan myötä muuttuu niin suhde itseen äitinä ja isänä, mutta myös suhde toiseen puolisona. Vaikka vauva- ja lapsiarki haastaa välillä kärsivällisyyttä, jaksamista ja edelleen hyvinvointia, moni kokee parisuhteen vahvistuneen lapsen myötä. Yhteinen lapsi tuo elämään väriä, jonka olemassa olosta ei tiennyt.
Tuoreena vanhempana opetellaan arjen uutta rytmiä ja toisen huomioimista
Vanhemmuus on vastuullinen tehtävä. Onkin ihan luonnollista, että alkuun aikaa ja energiaa palaa enemmän lapsiperhe-elon rutiinien ja rytmin hakemiseen kuin parisuhteen hoitamiseen. Mitä pikemmin löytää kuitenkin aikaa myös suhteen vaalimiselle, sen mutkattomammin myös arki sujuu kummankin voidessa hyvin.
No – miten vaalia hyvää parisuhdetta lapsiperhe-elämän ja ns. “ruuhkavuosien” keskellä? Entä, kun ympäröivässä maailmassa on epävarmuutta tulevasta? Kysyimme Äitipiirin seuraajilta vinkkejä parisuhteen hoitamiseen näissä hetkissä. Kiitos kaikista mainioista vinkeistä! Tiivistettynä hyväksi koettiin erityisesti pienet teot vaipanvaihdon, lapsen leikittämisen ja arkisten kotitöiden lomassa. Kun niitä pieniä tekoja ripottelee pitkin päivää tai edes viikkoa, tulee näyttäneeksi toiselle, että välittää ja näkee, vaikka ei aina ehdikään pitkäksi aikaa pysähtyä.
Näitä te äitipiiriläiset ripottelette arkeenne parisuhteen parhaaksi:
-Pienet pusut ja halit pitkin päivää
-Toisen auttaminen hänelle haastavassa asiassa
-Yhteinen lounas tai kahvihetki etätöitä tekevän puolison kanssa
-Kävelylenkit
-Avoin keskustelukulttuuri
-Yhteinen aika iltaisin lasten jo mentyä nukkumaan
-Hassuttelu ja musta huumori
-Pariterapia
-Yön yli treffit
-Säännöllinen lastenhoitaja
-Pienet yllätykset ja lahjat
-Toisen onnistumisesta iloitseminen
-Yhteinen harrastus
-Saunominen
-Ne tärkeät 3 sanaa: Minä rakastan sinua.
Löysitkö sinä jonkun uuden teon, jonka voisit istuttaa arkeesi? 💛
Teksti: Anna Korhonen
Kuvat: Unsplash